Kun mä ensimmäisen kerran tajusin että Heikki oli päihtynyt, ajattelin sen kuuluvan asiaan. Olin kuullut että retkahdukset kuuluvat asiaan ja "paranemiseen". Kuitenkin ajattelin puhuvani asiasta Heikin kanssa. Mietin mikä mun rooli on tässä. Kuuluuko mun moralisoida kolmekymppistä ihmistä joka varmasti hyvin tietää mistä on kyse. Päätin kuitenkin sanoa asiasta tiukkaan sävyyn. Ja vastaanotto ei ollut aivan sellainen mitä odotin. Heikki kuunteli ensin ja sitten menotti hermonsa ja kävi huutamaan. Sanoi että vituttaa tällanen ja hän ei kuuntele. Säikähdin hiukan hänen reaktioitaan. En ollut koskaan ennen nähnyt hänen hermostuvan niin ja toisena asiana edesmennyt exäni palasi mieleen. Katsoin paremmaksi antaa asian olla. Mietin keskustelumme jälkeen, että kuinka hyvin tunsinkaan Heikin, mitä jos hänestä paljastuisikin väkivaltaisia piirteitä? Mitä jos olinkin ajautunut uudelleen suhteeseen missä nyrkki heiluu. Olin vihainen itselleni, kuinka saatoin olla tässä. Taistelin ensin päästäkseni eroon yhdestä "hullusta" ja olinko ottanut tilalle toisen. Päätin kuitenkin olla menemättä asioiden edelle. En halunnut uskoa, että hän olisi sellainen. Sen perusteella mitä olin häntä oppinut tuntemaan en uskonut väkivaltaisuuteen.
Heräsin yöllä ajatukseen mitä kuulee usein. Narkkari on arvaamaton.
Heikki ei ottanut muhun yhteyttä pariin päivään. Ehdin sinä aikana käymään läpi miljoonia variaatioita siitä mitä tulee tapahtumaan. Saimme kuitenkin asiat selvitettyä. Tässä kohtaa jo huomasin, että jään kakkoseksi riitelyssä. Asiat kääntyivät aivan nurin päin. Ja asiat etenivät riidellessä aivan epäloogisessa järjestyksessä. Usein jälkeen päin ihmettelin, että miten tässä nyt näin kävi ja miksi mä päädyin pyytelemään anteeksi vaikken ollut mitään tehnyt.
Elimme pääsääntöisesti tavallista perhe-elämää. Kävin töissä, Heikki kävi töissä. Kotona olemista, ruoan tekemistä, kauppa reissuja. Leffailtoja, ulkoilua ja joskus kävimme yhdessä juhlimassa. Arki tuntui yhdessä mukavalta. Heikki oli lapsi rakas ja toivoikin jossain vaiheessa saavansa oman lapsen.
Heikkillä ei ollut kokemusta tavallisesta elämästä jossa olisi lapsikin. Arjessa monet asiat olivat hänelle uutta. Kuitenkin hän suurella innolla opetteli niitä. Rutinit alkoivat sujua.
Heikki alkoi toistuvasti olemaan pois kotoolta. Lupaamat asiat eivät pitäneet. Kuulin puhelimessa hänen päihtymys tilansa. Usein puhelun jälkeen aloinkin miettimään missä kunnossa hän on. Puheluissa hän lupaili tulla kohta kotiin. Olin jo oppinut, että kohta voi tarkoittaa kahta tuntia, päivää tai viikkoa. Epävarmuus mikä oli astunut mun elämään oli ahdistavaa. En osannut tehdä mitään hänen poissa ollessaan. En voinut lähteä mihinkään jos hän vaikka tulisikin sillä välin. Kaikki aika ja energia kului odotteluun. Ja niin kuin sanotaan odottavan aika on pitkä.
Mä opin hyväksi kuuntelijaksi. Opin tunnistamaan puhelimessa Heikin äänestä ja tavasta puhua missä mennään. Iltaisin odottelin, että hän soittaisi. Sängyssä maatessani kuuntelin kuuluuko rappukäytävästä askeleita, kääntyykö avain lukossa. Iltaisin/öisin kun hän tuli en osannut suhtautua häneen mitenkään. Olin toivonut hänen tulemista, mutta sitten kun hän oli siinä mua ärsytti ja toivoin ettei olisi tullut ollenkaan. En sietänyt häntä päihtyneenä, hän muuttui toiseksi ihmiseksi. Kirosin huumeet ylinpään helvettiin. Heikki saattoi valvoa yöt ja pelata. Hän oli niin käpertynyt itseensä ettei nähnyt nenäänsä pidemmälle. Kaikki puheet olivat jollain tapaa liitoksissa häneen. Hänen mielialoihin, toiveisiin, murheisiin, ajatuksiin jne. Välistä oli niin väsynyt kuuntelemaan sitä. Ihan kun meidän perhe olisi koostunut vain hänestä.
Aina kuitenkin jaksoin uskoa parempaan huomiseen. Ajattelin, että kun oikein tuen Heikkiä ja autan kaikin mahdollisin tavoin me selviämme tästä. Ennen Heikin tuloa elämään en tienyt huumeista juuri mitään. Ajan kanssa opin asiantuntijaksi tässä asiassa ja se ei alkuun vaivannut mua ollenkaan. Olin kiinnostunut kaikesta. Yksi päivä tajusin, että miten mun elämästä on tullut tällaista. Aivan kuin Maija Vilkkumaa laulaa "Mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveä"
En kuitenkaan siinä kohtaa tiennyt vielä mitään tulevasta ja miten asiat tulisivat muuttumaan. Kaikki tämä oli vain alkusoittoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti