Kaikki kysymykset ovat oikeita kysymyksiä. Vastauksia ei välttämättä ole.

Viimeisen riitamme jälkeen elo alkoi tuntua rauhalliselta. Heikki pyysi anteeksi käyttäytymistään ja kertoi ymmärtävänsä mun ratkaisun. Hän oli sitä mieltä että näin olisi kaikille parempi. Sanoi rakastavansa meitä niin paljon, että koskee. Sanoin Heikille, että joskus rakkaus on luopumista. Näillä puheilla teimme eromme selväksi.
Aikaa kului. Ihmettelin miten helpolta eroaminen tuntui. Odottelin koko ajan suuria tunteita...ikävää, kaipuuta, itsesääliin vajoamista, vääryyden tunnetta yms. mutta ei mitään. Päinvastoin olin pitkästä aikaa hyvän tuulinen, huojentunut, rentoutunut. Oli helppo olla. Kireä ja jännittynyt ilmapiiri oli hävinnyt. Ei tarvinnut odottaa jännittyneenä milloin Heikki tulee ja missä kunnossa. Ei tarvinnut ODOTTAA mitään.
Omien sukulaisten reagtiot olivat kauhistuneita. He eivät tienneet Heikin pähdeongelmasta joten he pitivät häntä unelma miehenä. Miksi kysymyksiä tulvi ikkunoista ja ovista. Edellisen puhelun lopetettua seuraava jo soitti ja vaati tietää mitä oli tapahtunut. Etenkin äidilleni tämä tuli suurena yllätyksenä. Hän epäili olinko mä ajanut omalla käyttäytymiselläni Heikin matkoihin. Huomasin ongelmien salailun jatkuvan vanhan kaavan mukaan. Syyt eroomme olivat epäselviä selityksiä. Mietin monta kertaa että pitäisikö räväyttää päin näköä koko suvulle mikä tilanne olisi oikeasti, että Heikki oli rapanarkki. Herkuttelin ajatuksella miten sukulaisten suut loksahtaisivat auki. En kuitenkaan pystynyt siihen. En halunnut rikkoa heidän illuusiota Heikistä.
Ongelmien salaaminen oli mulle elämäntapa. Olin aina pitänyt kulissit pystyssä. Syynä tähän on varmasti suuri häpeä mitä koen. Minä kunnollinen ihminen seurustelen narkomaanin kanssa. Se aiheuttaa häpeää. En halua joutua puolustelemaan ja selittelemään omia valintojani. Ihmiset ovat hyviä jakamaan neuvoja ja ohjeita parisuhteisiin liittyen, mutta eivät kuitenkaan ymmärrä että asiat harvemmin ovat niin yksiselitteisiä niin mustavalkoisia ja yksinkertaisia mitä he olettavat. On helppo todeta, että jätä se tai kuulla miten ihmiset puhuvat että miten sekin kattelee sellaista ukkoa/akkaa. Se, että mies on narkomaani voisi melkein verrata(vaikkei pitäis vertailla) suhteeseen missä on väkivaltaa, olenhan kokenut senkin. Se on niin suuri häpeä. Siitä ei puhuta kahvipöydässä ihmisten kanssa. Se, miksi sietää jonkun laista käyttäytymistä toiselta. Kuitenkaan muut eivät voi tietää mitä se todellisuudessa on jos ei itsellään ole vastaavaa kokemusta. Usein suhteessa on muutakin kuin vain sitä huonoa, jos puoliso vain joka hetki olisi kurkussa kiinni tai olisi päihtynyt 24/7 niin en usko että monikaan sitä pitkään katselisi. Jos toinen ei koskaan olisi mukava. Johonkinhan sitä on rakastunut toisessa. Tuskin siihen veriseen neulaan ja nuppineulan kokoisiin pupilleihin tai saatuun mustaan silmään tai murtuneeseen luuhun. Väkivaltaisessa suhteessa pelko voi olla suurin syy miksi ei saa lähdettyä. Ei vain uskalla.
Ihmisten ei pitäisi niin kärkkäästi jakaa neuvojaan. Neuvojen antamisella varmasti tarkoitetaan hyvää, mutta joskus sillä voi saada aikaiseksi pahaakin. Kun esim. ystävä saa lähtemisen kuulostamaan niin helpolta miksi mä en kykene siihen? Voi tulla koviakin itsesyytöksiä ja huononmuuden tunnetta. Paras ratkaisu on tukea toista siinä mitä hän ikinä päättääkin. Kun aika on oikea ja voimia riittävästi ja tukiverkostoa lähellä päätösten tekeminen helpottuu. Jotkut eivät pääse koskaan pois "huonosta" suhteesta.
Olen pohtinut omia miesvalintojani. Miten voikaan tehdä kerta toisensa jälkeen huonon valinnan. Koen huonoa omatuntoa lasten takia. Ovatko lapseni joutuneet kärsimään minun valinnoista elämässä? Todennäköisesti on. Ja mun on elettävä sen tiedon kanssa. Menneitä asioita ei voi muuttaa. Ne on hyväksyttävä ja pyrittävä jatkossa parempaan. Toivon, että lasteni ei tarvitse tehdä samoja virheitä kun minä. Sekään ei ole varmaa. Jokaisen on itse tehtävä virheensä, että voi kasvaa ja kehittyä vahvemmaksi.

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat,
joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa,
mitkä voin ja,
viisautta erottaa nämä toisistaan.

Mikään ei ole ikuista.

Oliver alkoi olla seitsämän kuukauden kun tein päätöksen. Päätöksen lopettaa tämä "suhde". Tällä kertaa halusin kaiken olevan toisin. Olin nuori ihminen ja ajattelin etten voi elää elämääni näin. Pohdin itsekseni oliko mulle tulossa kolmenkympin kriisi. Mietiskelin että tätäkö mun elämä tulisi olemaan, en suostunut siihen. Tajusin että mulla itselläni on avaimet tähän mun omaan vankilaani. Vain mulla itselläni oli ulospääsy ja vapaus oli aivan vieressä. Halusin ryhdistäytyä ja nauttia elämästäni. Elää toisin sanoen.
Yritin soittaa Heikille tarmoa täynnä. Olin niin varma kaikesta. Heikki vastasi ja puhelu jäi epämääräisen lyhyeksi kun sain luurin korvaan. Laitoin viestin jossa ilmoitin, että suhde on nyt loppu ja, että palauttaisi kotiavaimeni ja tulisi hakemaan tavaransa. Olin itseeni todella tyytyväinen. Mietin, että olipa tämä helppoa.
Heikki saapui kotiin kuin myrskyn merkki. Hän oli loukkaantunut ja vihainen mulle. Miksi mä juuri nyt tein tämän. Juuri kun hän oli saamassa asiansa järjestykseen. Olin kuunnellut viimeiset seitsämän kuukautta miten hän kohta saa asiansa kuntoon. Annoin hänen raivota aivan rauhassa. Tietenkin hän epäili, että mulla olisi joku toinen. Yritin selvittää ettei kyse ollut mistään sellaisesta. Tajusin kuitenkin hyvin äkkiä, että Heikki oli sellaisessa kunnossa, että on parempi olla hiljaa. Ja mitäpä se hänelle kuuluisi. Sanoinkin hänelle, että tiesin ettei hän ymmärtäisi mun tekemiä päätöksiä ja että se ei haittaa koska pääasia oli että mä itse tietäisin mitä olin tekemässä.
Kuuntelin uhkauksia siitä miten hän polttaa mun auton ja hankaloittaa mun elämää. Heikki tiesi miten vaikea mun edellinen suhde ja ero oli ollut. Miten raskasta se aika oli ollut mulle. Ja silti hän sanoi ivallisesti, että mä olin ansainnut sen kaiken paskan. Se tuntui todella pahalta. Kaikki muut loukkaukset mä suodatin mutta se tuntui erityisen loukkaavalta. Heikki raivosi, että tulee hakemaan Oliverin multa pois ja, että koska mulla oli jo yksi poika niin Oliver kuului hänelle. Viimein hän lähti ja mun olo huojentui. Tuntui kun iso taakka olisi tippunut harteilta. Suurin osa Heikin tavaroista vielä jäi mun luokse ja myöskään kotiavainta en saanut häneltä.
Aikaa kului joitain viikkoja. Se oli hiljaiseloa. Tyyntä ennen myrskyä.
Heikki palasi. Hän tuli noutamaan loppuja tavaroita. Huomasin jo eteisessä, että hän ei ollut selvä. Alkuun kaikki sujui odotettua paremmin. Hän pakkaili tavaroita ja pikku hiljaa keskustelu lähti sille linjalle että osasin odottaa kunnon räjähdystä. Olin ostanut vajaa vuosi sitten Heikille playstation 3:sen lahjaksi. Kuitenkin kun Heikki oli ajanut autoni lunastukseen olimme sopineet että hän antaa pelikonsolin mulle. Vanhempi poikani tykkäsi pelata playkkaa kovasti. Heikki kuitenkin päätti, että hän ottaa sen laitteen itselleen ja siitä se sitten lähtikin. Riitelimme kova äänisesti. Kuuntelin aikani sitä ala-arvoista ja epäoikeudenmukaista käyttäytymistä kunnes... sain aivan järkyttävän raivokohtauksen. Vaikka koko ajan mietin mielessäni, että älä alennu samalle tasolle kuin hän. En voinut sille mitään. Hän kohteli mua kuin koiraa. Kotiavaimenkin heitti päin näköä. Oli todella nöyryyttävä ja alentava. Mietin, että tässä mielentilassa voisin vaikka satuttaa toista. Toivoin hänelle kuolemaa. Kun viimein sain hänet ulos asunnosta, tärisin raivosta. Mietin miten joku voi olla noin törkeä. Sanoin Heikille, että jos hänen elämä on kiinni siitä yhdestä pelikonsolista niin veisi sen ja äkkiä. Olin valmis vaikka maksamaan, että saisin hänet pois elämästäni, niin mätä ihminen.
Olin pettynyt kaikkeen. Tiesin toimineeni oikein. Tiesin myös Heikin menneen niin alas, että hän "varastaa" omasta kodistaan. Sen pelikoneen arvo peleineen oli kuitenkin useita satoja euroja. Harmitti kuitenkin pojan puolesta. Se oli hänelle kuitenkin tärkeä. Keskustelin asiasta poikani kanssa ja lupasin korvata tämän hänelle jotenkin. Kerroin myös hänelle samalla, että Heikki on sairas jo voi todella huonosti tällä hetkellä. Onneksi hän ei ollut kuulemassa meidän riitelyä.
Seuraavan yön nukuin pitkästä aikaa hyvin. Aamulla herätessäni mietin, että nyt alko mun uusi elämä.