Tietoinen riski!

Asiat ovat taas muuttuneet viime kerrasta. Tiemme Heikin kanssa ovat palanneet yhteen. Samaan aikaan olen onnellinen ja toisaalta mua hävettää kaiken jälkeen myöntää että olen ottanut hänet takaisin. Asiat ovat kuitenkin toisin. Tällä kertaa Heikki on tavallaan muuttunut. Hän on myöntänyt ongelmansa ja haluaa muutosta ja on hakeutunut hoidon piiriin. Päihteettömyyttä on takana useita kuukausia ja tuntuu, että hän puskee eteen päin sellaisella voimalla ja tahdolla, että olen useaan kertaan miettinyt näänkö vain unta? Vai voiko tämä olla totta, Se miten tätä vuosien aikana itki ja rukoili, että Heikki tajuaisi tyhmyytensä ja tekisi konkreettisesti asioiden eteen jotain.
Tiedostan kyllä että tässä ollaan vielä lasten kengissä ja kaikki on vasta alussa. Vastaan tulee monet eri ongelmat. Arki voi äkkiä käydä maistumaan puulta.
Tässä on nyt kaikki pelissä. Jos tämä ei onnistu niin on taas monen elämä pilalla. Otan tietoisen riskin taas kerran. Toivottavasti mun ei tartte pettyä ja lasten kärsiä. Saatan olla tyhmä ja mennä taas vikaan. Sen tiedon kanssa eläminen  stressaa kyllä. Mutta voihan olla että mäkin jään vaikka auton alle huomenna. Elämästä ei voi tietää. Toivon ja haluan uskoa että Heikillä olisi vielä mahdollisuuksia elämään ja kuulua mukaan perheeseen ja yhteiskuntaan normien mukaan. Alku on lupaava.
Olen aina jostain syystä tuntenut Heikin olevan se mun sydämmeni toinen puolisko. Se tunne on ollut vahva kaikesta huolimatta. Ilman päihteitä Heikki on aivan ihana ja olenkin nauttinut yhteisestä ajasta suunnattomasti. Ei meinaa uskoa todeksi tätä. Pitikö meidän käydä tämä kaikki läpi päästäksemme tähän pisteeseen. Oliko kaikki sitten sen arvoista? Siihen en osaa sanoa mitään. Kaikki painajaiset, murheet, itkut, huolet yms tuntuu edelleen kyllä liialta vaivalta kaiken eteen.
Ollaan Heikin kanssa käyty läpi menneitä asioita ja kyllä ne hänelle tuottaa suunnatonta tuskaa ja häpeää. Helppoa ei tule olemaan kummallakaan elää asioiden kanssa. Mutta menneet ovat menneitä. Menneet haavat ovat kuitenkin niin tuoreessa muistissa, että ei niistä hetkessä toivu. Luottamuksen palaaminen kestää ja ajan kanssa sitä pikku hiljaa saa takaisin.
Retkahtamisen riski on todennäköistä jossain kohtaa. Pelko Heikin retkahtamisesta ei ole läsnä jokapäiväisessä arjessa, mutta kyllä se tuolla jossain piileksii. Pakko mennä päivä kerralla eteen päin. Ei paljoa vielä tule suunniteltua ensi kesää, sen verta realisti pitää olla.
Heikin päihde ongelman yleinen tietoisuuskin on helpottanut meitä molempia. Heikki on itse kertonut ongelmastaan yhteisille tutuille ja ystäville. Olisi pitänyt itse tajuta kertoa jo kauan aikaa sitten. Jälkiviisaus taas kumpuaa. Jälkeen päin kaikki tuntuu helpommalta. Se häpeä vaan olisi ehkä ollut mulle liikaa. Ei halunnut joutua pitämään puolustus puheen vuoroja. Mutta on se salailukin raskasta. Nyt ei tarvitse salailla ja pelätä mitä jos.
Huomasin myös sen että ihmiset eivät ottaneetkaan asiaa niin raskaasti ja kauhistellen mitä olin mielessäni kuvitellut. He eivät kyllä myöskään ole nähneet Heikkiä hurjassa kunnossa, enkä usko että pystyvät edes kuvittelemaan millainen tästä valloittavasta ja ihanasta ihmisestä tulee päihtyneenä. Ja hyvä niin.
Pitäkää ystävät hyvät nyt peukut pystyssä ja toivokaa parasta =)
Ja kritiikkä saa antaa, tiedän kyllä et pienen pieni hulluus täältä pilkottaa. Juuri kun kaiken yli päässeenä taas retkahtaa hurmuri renttuun. Usko parempaan vain on niin luja. Mä olen aina tiennyt että Heikistä on päihteettömään elämään kun vaan hän itsekkin tajuaisi ja saisi motivaatiota ja halua siihen ja nyt tuntuu että se jostain kiven kolosta on löytynyt. Voisin verrata tätä uskoon tuloon. ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta ihminen tajuaa asian. omituista, mut elämähän on. Varmasti jakso vankilassa laittoi asioita miettimään.

AIVAN LOISTAVAA KESÄÄ KAIKILLE IHANILLE IHMISILLE JA NAUTTIKAA AURINGOSTA NYT KUN SE PAISTAA JA LOISTAA=))