Kevät on päässyt hienosti alkamaan. Pääsiäinen on viikon päästä. Edellisestä kerrasta on taas aikaa. Elämä Heikin hetkellisen notkahduksen jälkeen ja miljoonien pahoitteluiden ja anteeksi pyyntöjen seurauksena jatkuu normaaleissa merkeissä. Retkahduksesta ei seurannut kuitenkaan mitään jatkuvaa päihteiden käyttöä vain se hetki. Asiasta on puhuttu ja keskusteltu ja tuntuu että se on jo taakse jäänyttä elämää vaikka vähän pelottaa toteamus sen edestään löytää minkä taakseen jättää...
Ainakin tästä viimekertaisesta notkahduksesta saatiin viimeinen varmistus siihen, että Heikki ei ole valmis työelämään. Ei vielä vähään aikaan. Jos elämässä ei ole oikeastaan koskaan ollut kunnossa eikä sen lisäksi ole oikeastaan päivääkään tehnyt oikeaa työtä niin ei sitä hetkessä tulla työntekijöiksi. Itselleen se on selviö ja siihen on opittu. On käyty koulut nuoresta lähtien ja saanut siitä jo sen rutiiniin että aamulla herätään, mennään johonkin ja palataan iltapäivällä kotiin. Siitä on helppo siirtyä työelämään tai helppoa ja helppoa, mutta verrattuna Heikin vaikeuksiin löytää tasapaino ja ymmärtää mitä työntekeminen todella on. Ei se mullekkaan aina ole helppoa ja aina ei jaksais, koska työnteko on rankkaa. Joka aamu pitää nousta aikaiseen ja lähteä ihan konkreettisesti työpaikalle kahdeksasksi tunnuksi. Onko Heikistä siihen? Varmasti joskus, mutta se vaatii pitkän ajan kuntoutumisen ja opettelun ja helvetisti työtä ja motivaatiota. Suurimman osan elämästään jos seilaa kadulla ilman suurempia tavotteita (jos hengissä selviämistä ei lasketa) ja määränpäitä niin kyllä se on toista nyt.
Toinen asia mikä meidän arjessa on ollut läsnä on Heikin vankilaan lähtö joka myös seilaa ilman päivämäärää perheemme keskuudessa. Vuoden vaihteessa sanottiin että tämä tuleva "passitus" on noin muutaman kuukauden päästä. Ja ei vieläkään mitään. Tämä on yhtä odottamista. Tuomio ei kyllä ole edes kahta kokonaista kuukautta, mutta onhan se lapsillekkin pitkä aika olla erossa isästä, etenkin kun nuorempi on vasta kaksi niin ei oikein pysty puhumallakaan asiaa selvittämään. Heikki itse sanoo, että on kuin tyhjän päällä seisoisi ja asia painaa mieltä aika ajoin, tulee ahdistavia tunteita tästä linnaan menosta. Ymmärtää kyllä, että sinne on mentävä ja että ihan aiheesta hän sinne joutuukin, mutta lapsesta erossa oleminen tulee olemaan haastavaa ja vielä kun eron joutuu kokemaan selvänä, ei toivottavasti ole sitä helpotusta siellä ympärillä pyörimässä. Kun eihän sekään tänä päivänä niin ihmeellistä ole, että vankilassa on huumeita tarjolla. Ja voin kuvitella että niihin sekaantuminen siinä ympäristössä sopivalla menneisyydellä höystettynä tekee oivallisen tilaisuuden paeta hetken kurjuutta päihteiden taakse. Siellä olo vaatii kanttia ja kestävyyttä ja mahdan vain miettiä löytyykö sitä Heikiltä tarpeeksi. Heikko kun vielä niiden suhteen on ja häviääkö se heikkous koskaan kokonaan??
Turha kai murehtia asioita joista ei vielä tiedä.
Omakin selviäminen hetkittäin pelottaa. Nyt tässä ei ole tarvinnut olla ainoana aikuisena. On voinut jakaa toisen kanssa arjen taakka ja saanut tukea asioihin. Tietenkin mä pärjään, niin kuin aina, mutta raskasta aikaa tulee olemaan.
Kun mä valittelen omaa elämäni tylsyyttä niin joskus tulee ajateltua millaista Heikin elämä tällä hetkellä on. Ei ystäviä, ei työtä eikä opiskelua ei harrastuksia ei menoja eikä itsevarmuutta. Sillä on vain meidät, mikä on tietenkin jo paljon ja hän kyllä arvostaa sitä suurella sydämmellä, mutta ajatuksena aika karua.
Olenkin sanonut, että ajan kanssa sitä saa varmuutta kaikkeen ja löytää niitä uusia ihmissuhteita. Ensin pitää vain olla itse kunnossa, että pystyy luomaan terveitä ihmissuhteita ja voimaan hyvin.
Mulla hajoais rehellisyyden nimissä pää jos mä olisin vain himassa ja ulkoilisin vain perheeni kanssa. En koskaan näkisi ystäviäni jotka on mulle niin tärkeitä tai, että heitä ei olisi ollenkaan. Olisi vain hahmoja joiden kanssa ei voi olla tekemisissä koska siitä seuraa jotain pahaa. Ja koska heillä ei ole mitään annettavaa.
Jos oma elämä vain yhtäkkiä pitäisi heittää roskakoppaan ja hypätä toiseen maailmaan niin ei siitä helppoa tulisi. Liisa ihmemaassa konsanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti